Virtauksen kaupungissa on ollut jatkuva muuttoliike. Osa Uuden Päivän hahmoista oli mukana sarjan alusta loppuun, mutta joidenkin tarinaa seurattiin vain muutaman kauden ajan. Kertaa, kuka kukin on! Ensio Haavisto (Esko Roine) ja Aino (Inga Sulin) järjestivät Ainon kahvilassa 60-luvun teemabileet jaksossa 176. Ainon kahvilan 60-luku bileissä Aino ja Ensio pukeutuneena hipeiksi. Aino katsoo sivulle. Kuva: Yle Uusi Päivä Aino Haavisto, Ensio Haavisto, Inga Sulin, Esko Roine, Uusi päivä (tv), ainon kahvilan 60s bileet Ensio Haavisto - Vallaton isoisä Askon ja Elinan isä Ensio on eläkeläinen, joka ei millään malttaisi jäädä keinutuoliin. Ensio teki monien sukupolvensa suomalaisten tapaan elämäntyönsä Ruotsissa, Volvon tehtaalla. Kun tehdasta saneerattiin, Ensio joutui varhaiseläkkeelle ja palasi Aino-vaimonsa kanssa synnyintilalleen Haavistoon, Askon perheen pariin. Ensio sekaantuu aikansa kuluksi hanakasti poikansa Askon asioihin, mutta työhalujakin hänellä yhä riittää, joten hän niitä myös hankkii.

Uusi auto

Tuossa alkukesästä kun kiersin Kallion Vintageliikkeitä, oli aivan ihanaa nähdä miten nuoret ovat ottaneet kaupat itselleen. He etsivät hyviä löytöjä, ei mitään kertakäyttömuotia, vaan ihan kunnon vintagea. Vanhoja Leviksiä ja t-paitoja sekä lenkkareita. Myös hupparit meni kaupaksi hyvin. Oli aika hienoa katsoa mitä eri ikäiset mielellään osti, mitkä oli ne jutut, jotka kiinnosti. Kaikenkaikkiaan olin valtavan tyytyväinen siihen, että niin monet eri ikäiset ovat ottaneet kierrätysmuodin itselleen. Slow-fashion, liivimekko Kontista Mies haki minut töistä ja suuntasimme suoraan Espoon Konttiin. Tykkään kyseisestä Kontista, sillä siellä on paljon juuri vintagea. Pienen etsimisen jälkeen löysin monta mielenkiintoista vaatetta, joista sitten kuitenkin otin vain tämän liivimekon. Tällainen mekko minulla oli myös nuorena ja se oli vielä itse tehty liivimekko. Tykästyin tähän heti ja tietenkin se oli otettava mukaan. Olen ehtinyt käyttää tätä mekkoa paljon. Valitettavasti olen onnistunut hajottamaan helmaa sen verran, että pääsen paikkaushommiin, ennen kuin laitan tämän mekon päälleni.

Energisen ja idearikkaan Peetun tempaukset saattavat isoveljen usein hankalaan välikäteen milloin opettajien, milloin viranomaisten kanssa. Peetu kyllä arvostaa isoveljensä huolenpitoa, mutta kapinoidakin täytyy, vaihtelevin seurauksin. Ystävystyminen suorasanaisen Tuija Haaviston kanssa tuo Peetun elämään kaivattua lisähappea. Ilari Larsson (Antti Nieminen) opetti Virtauksen lukiossa tanssia Vilmalle (Rosa Hautala). Ilari Larsson ja Vilma Haavisto Uusi Päivä -sarjasta. Uusi päivä (tv), ilari larsson Ilari Larsson - Lempeä pedagogi Ilari on innostava tanssinopettaja, joka suhtautuu oppilaisiinsa tasavertaisesti Ilarin mielestä tanssin ilo kuuluu kaikille ja siksi hän kannustaa yhtä lailla varovaisia ensi askeleitaan ottavia kuin edistyneempiäkin lukiolaisia. Ilari ymmärtää myös oppilaiden yksityiselämän ongelmia, sillä hän muistaa vielä hyvin, millaista on olla nuori. Ilarin suhtautuminen oppilaisiinsa on niin välitöntä, että varsinkin tyttöjen piirissä häntä suorastaan rakastetaan – ja sehän saattaa aiheuttaa myös ongelmia.

Vakava sairaus pysäyttää kuitenkin lopulta elämänhaluisen Ension aikeet. Mukana tuotantokausilla 1-4 Tapani Perttu näytteli Henrik Paltamoa. Henrik Paltamo Uusi Päivä -sarjasta. Kuva: Yle Uusi päivä (tv), Tapani Perttu Henrik Paltamo - Salaromanttinen kiukkupussi Pitkä ura lääkärinä on koulinut Paltamosta elämän raadollisuuden kitkerän tulkin, joka jaksaa kuitenkin yhä kaivata rakkautta. Paltamo on Virtauksen terveyskeskuksen arvostettu lääkäri, vaikkei häneltä potilailleen, varsinkaan "elämäntapasairaille", juuri myötätuntoa heru. Elämänsä varrella parisuhteissaan pettynyt Paltamo on katsonut parhaaksi vanheta yksin. Hänen nuoruudenihastuksensa Ainon paluu Virtaukseen herättää hänessä kuitenkin vielä kerran haikean ajatuksen siitä, että elämä olisi voinut mennä myös toisin. Lääkärinä, oman piilevän sairautensa parhaana asiantuntijana hän kuitenkin tietää, että se meni jo. Mukana tuotantokausilla 1-2 Kari Kinnaslampi näytteli Kukkoa. Kukko poistui sarjasta lähdettyään Apulannan kiertueelle roudariksi.

Uusi llc

Nyt tällä hetkellä pää lyö niin pahasti tyhjää tämän projektin kanssa, että saapi jäädä hetkeksi odottamaan. Kekseneräisiä löytyy kyllä. Barbien farkkupuvusto ja itselle farkkutossut, ne ovat tuolla odottamassa inspistä. Molemmat on jo leikelty valmiiksi ja nyt vaan pitäisi innostua ompelemaan. Ehkä sitten ensi jouluna valmistuvat? Toivottavasti ei. Olisi hyvä päästä muidenkin projektien kimppuun pikku hiljaa. Mitä sä tekisit näistä helmistä? Oikein mahtavaa viikkoa kaikille! Seuraa minua: Instagram, Facebook, Bloglovin, LUE MYÖS: Vanhojen korvisten uusi muoto Vanhoista rannekoruista korvikset Puhutaan vähän kirppareista ja vaatteista. slow-fashion, liivimekko Kontista olisi tämän artikkelin juttu. Kaikki alkoi siitä kun kirpparit avasivat pitkästä aikaa ovensa ja pääsin jälleen katselemaan ihania vaatteita. Minulla on muutamia juttuja, joita etsin, olen etsinyt siis jo vuosia ja tietenkin nappaan mukaani, jos sellaisen löydän. Kuten nytkin löysin, pienen etsimisen jälkeen. Tällä hetkellä nousevana trendinä eri ikäisten joukossa on kirpputoreilta ostaminen.

Tanssi farkkujen kanssa ei ole mikään helppo juttu, ei ollenkaan. Varsinkin jos lähtee tekemään tietynlaista projektia, johon ei näytä olevan lopputulosta ollenkaan. Kyllä, minulla on pieni uskon puute tähän hommaan tällä hetkellä. En millään tahdo uskoa, että voisin saada tämän jämäprojektini valmiiksi, edes joskus. Vaikka miten paljon ompelee, niin tuntuu sille, ettei tilkut vain katoa mihinkään. Sitten tullaan siihen pisteeseen, kun aletaan tekemään jotakin täysin erilaista ja jotakin, jolle ei sillä hetkellä ole mitään tarvetta. Suunnitelmia näiden varalle kyllä on ja paljon, mutta saa nähdä miten suunnitelmat toteutuu vai lähdenkö uudelleen tanssiin ja teen näitä lisää. Tanssi farkkujen kanssa Olen toki päässyt tässä projektissa siihen pisteeseen, että iso Muumikassi on vaihtunut pieneen paperikassiin, joten kyllä, projekti edistyy oikein hyvin. Nyt vaan alkaa olla tilkut niin pieniä, että on vaikea keksiä niistä mitään ja ihan hirmuisesti en viitsi tehdä asioita, joilla en tee mitään.

Uusi batman

  • Samsung galaxy watch arvostelu
  • VillaNanna - Erilainen ompelublogi
  • Vakuutusyhtiöt vuokra asunnot 15
  • Monojen koot - Laskettelu - Suomi24 Keskustelut
  • Lentopallotähti Lelu Ojansivu palaa Suomen maajoukkueeseen – Lentopallo.info
  • Uusi
  • Uusi päivä nanna
  • Uusi päivä nana mouskouri
  • Uusi päivä annin äiti
  • Uusi mondeo

Kukko Koistinen Uusi Päivä -sarjasta. Uusi päivä (tv) Raimo "Kukko" Koistinen - Puhelias puuhamies "Kukko" Koistinen on pitkän bändiroudarin uran varrella kertyneitä anekdootteja pursuava Virtauksen lukion jokapaikan höylä. Virtauksen lukioon esitysteknikon hommiin Kukon houkutteli Lissu Kanerva, jonka Irvikissat-bändin roudarinakin Kukko ehti aikanaan hääriä. Samalla Lissu pelasti pahasti alkoholisoituneen Kukon juomasta itseään hengiltä. Tästä Kukko tuntee Lissua kohtaan syvää kiitollisuutta, mikä saa jopa palvonnan piirteitä. Asko Haavistoon Kukon yhdistää muun muassa ruuanlaittoharrastus, vaikka tämän vannoutuneen vanhanpojan parisuhdeneuvot ovatkin välillä aika outoja. Lukion oppilaille Kukko on lempeä ja auttavainen isähahmo, joka ymmärtää nuoria, koska on sielultaan itsekin yhä sellainen. Mukana tuotantokausilla 1-3 Nanna (Ella Tamminen) ja Päivikki Summanen (Milla Kangas) muuttivat lopulta Virtauksesta Rovaniemelle. Kuvassa Nanna Summanen ja Päivikki Summanen. Kuva: Yle / Uusi Päivä Uusi päivä (tv), päivikki summanen Nanna Summanen - Epävarma ilopilleri Nanna nauraa ja naurattaa, mutta jokapaikan pelleys on samalla osa tytön suojakuorta.

Yksi vaihtoehto on tehdä koristenauhaa, mutta katsotaan sanoi lääkäri, että kannattaako noista nyt lähteä sellaista väsäilemään. Tähän projektiin tarvitsin muutamia suiroja, jotka olivat toisesta päästä 2 cm leveitä ja toisesta noin 0, 5 cm leveitä. Vanhan voidepurkin ympärille pyörittelin farkkusuiroja, jotka oli noin 1 cm levyisiä, ehkä hiukan leveämpiäkin. Purkkiin kiinnitin farkun kuumaliimalla ja helmet taas liimasin erikeeperillä, sutaisin erikeepperiä myös helmien ympärille lopuksi. Näin ne kestää ehkä vähän paremmin kuin ilman liimausta. Näihin voi suihkuttaa myös kosteussuojalakkaa. Helmet tehdään samoin kuin paperihelmetkin. Mitä helmistä on sitten tulossa? Mene ja tiedä. Ajattelin jonkin kivan setin saada niistä aikaan. Olisi kaulakoru ja korvikset, mutta katsotaan nyt saanko niistä mitään aikaan. Käsikorukin olisi kyllä vallan ihana, näiden itse tehtyjen helmien lisäksi laittaa muita helmiä joukkoon. Voisi tulla aika söpö käsikoru. Ehkä se oikea ajatus vielä sieltä tulee jossakin vaiheessa ja olen oikeasti harkinnut, että teen näitä enemmän, saisi vaikka mitä tehtyä näistä helmistä.

Sun, 21 Mar 2021 00:15:35 +0000