1. Tulihan Tehtyä: Neuleita vauvalle

pehmopupun, pehmokirjainten, riisipussisammakoiden, meikkipussin ja erilaisten applikaatioiden teko-ohjeet. Lapselle voit tulostaa sivulta koira-aiheisia ompelu- ja värityskuvia. Ristipistomalleja, neulemalleja ja ompelutöitä Sarin Neulaa ja lankaa - blogista löytyy monenlaisia vinkkejä ja malleja erilaisista itse tehdyistä käsitöistä. Englanninkieliseltä BevscountryCottage -sivustolta löytyy kivoja ristipistomalleja eri aiheista. Tee itse muistipeli Piltti-piiri-lehdessä oli hyvä idea tehdä muistipeli Piltti-purkkien kansista. Liimataan vain kuvat tai vaikkapa tarrat puhtaiden Piltti-purkkien kansien sisäpuolelle. Sitten vaan ruutupuolet käännetään ylöspäin, sekoitetaan korkit ja peli voi alkaa. Tässä linkki PDF-tiedostoon, josta voit tulostaa kuvat muistipeliin. Muistipelin voi tehdä myös esimerkiksi leikkaamalla vähän paksummasta kartongista neliön muotoisia palasia, ja liimamalla toiselle puolelle esim. kuvia ja tarroja niin että tulee aina kaksi samanlaista korttia pariksi. Vähän isommalle pelaajalle voi laittaa korttien toiselle puolelle numeroita tai kirjaimia niin tulee pelatessa samalla nekin tutuiksi.

Tulihan Tehtyä: Neuleita vauvalle

Notes Toivota pienokainen lämpimästi tervetulleeksi Neulo kaikki tarpeelliset vaatteet ja asusteet vauvan ensimmäiselle elinvuodelle sukista myssyihin ja villahousuista vaunupeittoon – kastemekkoakaan unohtamatta. Hurmaavin valokuvin kuvitetun kirjan 31 mallia ovat pääosin helppoja ja nopeita neuloa, mutta mukana on myös muutama haastavampi ohje. Merja Ojanperä on Suomen rakastetuimpia neulesuunnittelijoita. Neuleita vauvalle on hänen viides kirjansa, joka sai aiheensa tyttären vauvauutisista. ISBN 978-951-1-33870-3 65. 43 published in October 2019 by Moreeni

  1. Hae neuleohjeita | Novita knits
  2. Tee itse lapselle
  3. Tuukka temonen isaac
Sun, 21 Mar 2021 02:01:29 +0000